Main
Juubi
Auto
Tractor
Farming
Bike
RC
Hi-Fi
PC
Wood


e-mail: Sähköposti

Traktoriosasto

Ford 6610


Ford-logo

Tilan ensimmäinen traktori hankittiin vuonna 1987. Traktori oli takavetoinen ja valmistettu vuonna 1984.

Ford toimi ketteränä takavetona pienen tilan tarpeisiin erinomaisesti. Myöhemmin työkoneiden kokojen kasvaessa ilmeni tarvetta kuitenkin myös nelivedolle.


Kuvat ja tiedot traktorista vuodelta 2010.

Ford 6610

Ford alkoi tiputtaa alleen polttoainetta. Polttoaineen tiputus kasvoi hiljalleen, joten vuoto korjattiin.

Polttoainevuodon korjaus

2015 syksyllä 6610 jätti muutamaan kertaan käynnistymättä, joten startti päätettiin uusia.

Starttimoottorin vaihto

2016 keväällä päätettiin uusia suuttimien kärjet savutuksen vähentämiseksi.

Suutinkärkien uusiminen


Valmet 903-4


Valmet-logo

Taloon hankittiin ensimmäinen nelivetotraktori vuonna 2005. Traktori on valmistettu vuonna -83, joten se oli saapuessaan 24-vuotias. Malliltaan työjuhta on Valmet 903-4

Valmetilla ajettiin muutama vuosi pelkillä kausihuolloilla. Kostea moottorin kylki ja etuakseliston välykset johtivat kuitenkin siihen että traktoria alettiin hiljalleen ehostamaan (vuosi 2010).


Moottorin öljyvuotoja korjattiin uusimalla o-renkaita sekä hydrauli- ja kumiputkia.

Moottorin öljyvuotojen korjaus

Etuakselin keinun liiallinen välys otettiin työn alle ennen 2010 toukotöitä.

Etuakselin välysten korjaus

Ohjaussylinteri korjattiin etuakseliremontin kanssa samaan aikaan.

Ohjaussylinterin korjaus

Etuakselin korjaamisen jälkeen paikkailtiin hydrauliöljyvuotoja.

Hydrauliöljyvuotojen korjaus

Ulkoasu kaipasi ehostusta. Kauneusleikkaus aloitettiin konepellistä.

Ulkoasun ehostus

2010 toukotöiden aikaan huomattiin 903:n pakoputkesta tulevan sinistä savua hetken tyhjäkäynnin jälkeen. Lopputalvesta 2011 ahdin otettiin remonttiin, jotta vältyttäisiin mahdollisilta ongelmilta toukotöiden aikaan.

Ahtimen huolto

Omiaan heiluva polttoainemittari korjattiin alkukesästä 2012.

Polttoainemittarin korjaus

Jatkuvasti hajoava vipumallinen valokatkaisijamalli korvattiin vedettävällä versiolla ja vilkun rele uusittiin syksyllä 2012.

Sähköjärjestelmän korjauksia

Jarrujen toiminta heikkeni 2012, joten jarrut päätettiin purkaa.

Jarruhuolto/korjaus


Valtra 6300 DPS


Valtra 6000-series

Ensimmäinen etukuormaajatraktori hankittiin vuonna 2010. Traktori on 2005 valmistettu Valtra 6300 DPS.

Keväällä 2010 Valmet 903:een tehty etuakselistoremontti herätti huomaamaan työkoneiden varaosien korkeat hinnat. Taloon päätettiin hankkia nuorempi, varmasti toimiva, traktori seuraavan kevään toukotöihin. Traktoriksi haettiin pienillä tunneilla olevaa käytettyä ketterää konetta. Valtra A95n kiinnosti mallina eniten, mutta sopivilla varusteilla (etukuormaaja+autocontrol+agrodata-mittaristo) ei löytynyt. Sopivan tuore (2005) ja pienillä tunneilla ollut (1100h) Valtra 6300 sattui kuitenkin kohdalle. Mezzo-sarjaa oli mietitty jo aiemminkin mutta myynnissä olleet koneet olivat jo useita tuhansia tunteja ajettuja.


Kuvat ja tiedot traktorista hankintahetkellä.

Valtra 6300 DPS

Ensimmäisenä (pieni) vika oli radion kaiuttimissa.

Kaiuttimien korjaus

Ennen varsinaisen työnteon aloittamista oli Valtraan tehtävä huolto.

Tuhannen tunnin huolto, Osa 1
Tuhannen tunnin huolto, Osa 2
Tuhannen tunnin huolto, Osa 3

Syksyllä 2011 jälkiasennettiin vyötärövtyöalot.

Vyötärövalojen asennus

Syksyllä 2011 korjattiin romuista pelastettu hydraulinen työntövarsi.

Hydraulisen työntövarren korjaus

Valtra 915


Valtra 05-series

Olemassa ollut traktorikalusto riitti hyvin tilan töihin. Harrastekunnostettavaksi päätettiin kuitenkin hankkia lisävahvistukseksi palanut 05-sarjalainen 6-koneellinen Valtra.

Valtra 915 hankittiin alkuvuodesta 2013. Koneen kunnostus päätettiin tehdä kiireettömästi, mutta ajatuksena kuitenkin mahdollinen koeajo kevään 2013 muokkauksille.


Kuvat ja tiedot traktorista hankintahetkellä.

Valmet/Valtra 915

Kunnostus aloitettiin pian hankinnan jälkeen. Tässä kuvat ja tekstiä projektin etenemisestä:

Kunnostuksen aloitus

Ohjaus vaati letkujen uusinnan ja ohjausventtiilin korjauksen:

Orbitrolin korjaus

Kytkin päätettiin tarkastaa ja samalla vaihdettiin kytkinlevy:

Kytkinlevyn vaihto

Kytkinremontin yhteydessä tarkastettiin pikavaihde:

Pikavaihteen purku ja tarkistaminen
Pikavaihteen korjaus ja kokoaminen

Käynnistinmoottorin tarkastus ja maalaus:

Startin purku ja kokoaminen

Hydrauliikan ja magneettiventtiilien putsaus:

Imusuodattimen ja venttiililaatan puhdistus

Perävaunun jarruventtiilin kunnostaminen:

Jarrventtiilin kunnostus

Jarruventtiilin ja käsikäyttöventtiilin asennus:

Hydrauliikan laajennus

Korvaavan ohjaamon asennus ja kunnostaminen:

Purkuohjaamon asennus

Jarrujen välitysmekanismin kunnostaminen:

Jarrujen korjaus

Autocontrol sähkönostolaitteen jälkiasennus:

Autocontrol jälkiasennuksen aloitus, osa 1
Autocontrol jälkiasennus, osa 2

Keulapeltien maalaus ja asennus:

Keulapeltien maalaus

Vanteiden ja keskiöiden maalaus:

Vanteiden maalaus

Päävirtakatkaisijan asennus:

Päävirtakatkaisijan jälkiasennus

Ohjaamon lämmityslaitteen asennus:

Lämmityslaitteen asennus

Teollisuusetuakselin korjaus:

Etuakselin korjauksen aloitus, osa 1 - naparemontti
Etuakselin korjaus, osa 2 - keinulaakeronnin remontointi
Etuakselin korjaus, osa 3 - olkalaakerien uusinta

Nostolaitteen nostosylinterin tiivisteiden vaihto:

Nostosylinterin tiivisteiden vaihto

Valmet 2115 etukuormaajan asennus:

Etukuormaajan asennus, osa 1 - sovitteiden ja hydraulilohkon asennus
Etukuormaajan asennus, osa 2 - kuormaajan ja sähköjen asennukset sekä varustelevyn muutokset

Suutinkärkien vaihto ja venttiilien säätö:

Suutinkärkien uusinta, avautumispaineiden mittaus ja venttiilien säätö

Valtra Valmet 8150 Hitech


Valtra 8000-series

Kolmas etukuormaajatraktori hankittiin syksyllä 2019. Kone hankittiin kunnostusprojektiksi.

Kyseessä on Valtran ensimmäisiä sähköhydraulisella suunnanvaihdolla olevia malleja, eli niinsanottu Hitech 1.


Kuvat ja tiedot traktorista hankintahetkellä.

Valtra 8150 Hitech

Traktorin korjaaminen lähti liikkeelle moottorin öljyvuodon korjaamisella:

Kampiakselin etutiivisteen vaihtaminen

Kampiakselin tiivistevaihdon yhteydessä jäähdytin päätettiin siistiä:

Jäähdyttimen kunnostus

Jäähdytysjärjestelmän jälkeen siirryttiin hytin ruosteiden pariin:

Lokasuojien ruosteremontti

Lokasuojien jälkeen nostettiin ohjaamo pois pikavaihderemonttia varten:

Pikavaihteen ja suunnanvaihtajan purku

Ensimmäisenä kunnostettiin etuvedon kytkentäpakka:

Etuvedon kytkimen korjaus

Seuraavaksi aloitettiin pikavaihteen kokoaminen:

Pikavaihteen C1 ja C2 -pakkojen kokoaminen

Pikavaihteen pakkojen kokoaminen jatkui:

Pikavaihteen C3-pakan kokoaminen ja pikavaihteen planeettapyörästön huolto

Pikavaihteen jälkeen aloitettiin suunnanvaihtajan kokoaminen:

Suunnanvaihtajan huolto ja peruutus suunnan pakan kokoaminen

Suunnanvaihtajan kokoaminen jatkui:

Suunnanvaihtajan eteen suunnan pakan kokoaminen ja kokoonpano

Polttoainesäiliön korjaaminen:

Vuotavan polttoainesäiliön korjaaminen

Pikavaihde- ja suunnanvaihtajakunnostuksen valmistuminen:

Pikavaihteen planeetta-akselien kääntäminen ja kokoonpano

Jarrujen korjaus:

Jarrujen ja jarrusylintereiden korjaus

Ohjaamon ehostus:

Ohjaamon korjaaminen ja ehostus, Osa 1
Ohjaamon korjaaminen ja ehostus, Osa 2

Ulkoasun ehostus:

Keulakopan ja -peltien maalaus

Rengastuksen uusinta:

Uuden paripyöräsarjan hankinta

Etuakselin korjaaminen:

Etuakselin kunnostus, Osa 1
Etuakselin kunnostus, Osa 2

Valmet 865


Neljäs etukuormaajatraktori hankittiin syksyllä 2022. Kone hankittiin niin ikään kunnostusprojektiksi.

Kyseessä on Valtran pienimmän sarjan ison traktorimalli.


Kuvat ja tiedot traktorista hankintahetkellä:

Valmet 865

Uusi ohjaamorunko:

Uuden ohjaamorungon pohjatyöt ja maalaus

Alkupeäinen ohjaamo:

Ohjaamon irrotus

Traktorin katkaisu:

Katkaisu ja valuosien valmistelu

Moottorin irrotus:

Moottorin irrottaminen

Moottorin kunnostus:

Moottorin kokoaminen, osa 1
Moottorin kokoaminen, osa 2

Kytkimen kokoaminen:

Kytkimen asennus

Polttoainesäiliön paikkaus:

Polttoainesäiliön kunnostus

Vaihteiston korjaus:

Vaihteiston purkaminen, osa 1
Pääakselin osien läpikäynti, osa 2
Pinjoniakselin osien läpikäynti, osa 3
Vaihteiston kokoaminen, osa 4
Vaihteiston kokoaminen, osa 5

Valtra XM130


Ensimmäinen linkkutraktori hankittiin loppuvuodesta 2023. Kone hankittiin toki viallisena kunnostettavaksi.

Kyseessä on Valtran XM-sarjasta pienempi XM130-malli.


Kuvat ja tiedot traktorista hankintahetkellä:

Valtra XM130

Puhdistuksen aloittaminen:

Lasin murusien siivoaminen ohjaamosta

Käyttökunnostus:

Moottorin irrotus, osa 1
Runkonivelen pesu ja etukuormaajasovitteiden korjaus, osa 2
Moottorin korjaus, osa 3
Moottorin asennus ja keulasäiliön korjaus, osa 4
Jäähdyttimen ja kiinnikkeiden korjaus, osa 5
Jarrujen kunnostus, osa 6

John Deere Gator 6x4


Gator-logo

Tilan ensimmäiseksi traktorimönkijäksi hankittiin Gator 6x4. Vuosimallin 2000 Gator hankittiin loppuvuodesta 2015.

Tilan kevyiden tavara- ja henkilökuljetuksiin kaivattiin normaalia traktoria kevyempää kalustoa. Gator vastasi tähän tarpeeseen erittäin hyvin.


Kuvat ja tiedot traktorista hankitakuntoisena 2015.

JD Gator 6x4

Hankintahuolto:

Öljyjen ja renkaiden vaihto

Kaukovalojen lisääminen:

Kaukovalojen käyttöönotto