Muovilokasuojien kannatinraudat olivat lähes kadonneet. Kiinnityspultteja yritettiin avata, mutta ne katkesivat molemmilta puolilta. Muovilokasuojat oli siis irrotettava kokonaan pultinpätkien irrottamiseksi.
|
Muovilokasuojien takaa paljastui että suurin osa kiinnikkeistä oli ruostuneet lähes puhki. Lähes ehjän pulverimaalin alta paljastui raaputtelun jälkeen pitkään muhineita ruostepaikkoja.
|
Vasemmalla puolella oli kunto aivan samanlainen.
|
Lokasuojat hiekkapuhallettiin, jotta saatiin todellinen kunto selville. Läpi ruostuneita reikiä riitti vaikka lokasuoja oli 2 mm pellistä tehty.
|
Vasemmalla puolella pahin kohta oli ohjaamon c-pilarin kohdalla.
|
Alkuperäisenä ajatuksena oli että peltien vaihto olisi rajattu ulospäin näkymättömälle osuudelle. Molempiin lokasuojiin hitsattiinkin jo korjauspalat paikalleen, mutta sen jälkeen suunnitelma selkiytyi eli laajeni. Lokasuojan kaaressa näkyy hahmottelu pienemmän alueen korjaamiseksi, mutta vaihtaa päätettiin koko viisto-osuus lokasuojasta. Pellit päätettin vaihtaa alkuperäisiä hitsisaumoja ja taitoksia myöten, jolloin lopputulos on mahdollisimman paljon alkuperäisen mukainen.
|
Huonointa pelti oli c-pilarin alla, jonne kondenssivesi laskeutuu pilarista. Valmistuksessa pilarehin ei ole ruiskutettu minkäänlaista kotelosuoja-ainetta.
|
Tässä ylin osuus lokasuojapellistä poistettuna. Pellitys jouduttiin tekemään osissa jotta b-pilarin ja oviaukon asemointi pysyisi paikallaan.
|
Uudet pellit leikattiin 2 mm RST-levystä. Kolot ja läpivienti- sekä vedenpoistoreiät tehtiin valmiiksi alkuperäisen pellin mukaan.
|
Muovilokasuojan kiinnikkeitä tehtiin 8 kpl / puoli taivuttamalla 2,5 mm RST-levystä alkuperäisen kaltainen C-kiinnike ja hitsaamalla siihen M8 RST-mutteri.
|
Kiinnikkeet asemoitiin ja hitsattiin alkuperäisen pellin mukaisesti paikoilleen.
|
Tässä ensimmäiset kiinnikket hitsattuina ja pelti asennusvalmiina.
|
Tämän jälkeen pellit sovitettiin paikalleen ja hepattiin kiinni.
|
Viistoon osuuteen hitsattiin myös valmiiksi johtosarjan kiinnikkeet alkuperäisen pellin mukaisesti. Peltien todettiin istuvan hyvin paikalleen myös sisäpuolelta, joten ne hitsattiin kiinni.
|
Seuraavaksi päästiin jatkamaan kaarevaan osuuteen. Tässä vaiheessa vaihdettin yhtäaikaa molemmat lyhyemmät palat.
|
Ja vielä viimeisen osuuden vaihto.
|
Tämä viimeinen osuus vaati eniten vääntelyä kun pelti kuuluu olla kierteellä ja hieman kaareva.
|
Välillä oli sovitettava muovilokasuojaa paikalleen ja varmistettava että kiinnikkeiden asemointi tulee oikein.
|
Loppuhitsausten jälkeen tämä puoli oli valmis.
|
Sisäpuolelta näytti tältä.
|
Sitten vielä sama työ vasemmalle puolelle.
|
Tässä palaset paikoilleen hitsattuina.
|
Ja vielä vasen lokasuoja sisäpuolelta. Ihan hyvät niistä lopulta tuli.
|
Tästä seuraavaan osioon:
Suunnanvaihtajan ja pikavaihteen purku
|