Fordin savutus oli lisääntynyt parin vuoden aikana runsaasti. Puolikuormalla savun sävy oli sinertävä ja täydellä kuormalla musta. Kevään 2016 klapinpyörityksen yhteydessä todettiin että savutukselle oli tehtävä jotain. Moottoriin päätettiin säätää venttiilit, uusia suutinkärjet ja säätää suuttimien avautumispaineet. Traktorin tuntimittarissa oli tässä vaiheessa 4200 tuntia ja ikää 33 vuotta.
|
Sinisen savun lisäksi pakoputkesta tuli myös öljyä niin että putken reunat pysyivät kosteana.
|
Myös äänenvaimentimen ja väliputken liitoksesta tihkui öljyä valumaksi asti.
|
Samalla paljastui että väliputki oli murtunut kiinnityslaipan vierestä.
|
Akku käännettiin pois tieltä ja aloitettiin suuttimien irrottaminen moottorista. Suuttimien ympäristö oli kuiva ja suhteellisen siisti venttiilikoppaa lukuunottamatta.
|
Seuraavaksi irrotettiin paluulinjan banjopultit suuttimien päältä. Akku oli hieman tiellä, mutta purkaminen onnistui vielä ilman akun irrotusta.
|
Tässä vielä kuva lähempää. Paluulinja tyhjeni samalla kannen päälle.
|
Suuttimien kiinnityspultit (7/16" kannalla) avattiin ja etummaiset kaksi suutinta irtosivat helpohkosti kampeamalla. Taemmat kaksi suutinta jouduttiin kiskomaan ylös vetovasaralla, joten tässä vaiheessa oli myös akku irrotettava telineineen pois tieltä.
|
Alkuperäisten suuttimien suihkun muoto ja avautumispaine testattiin ennen suuttimen purkamista. Avautumispaineet olivat 150-170 bar välillä ja suihkujen muodot sumun sijaan ruikkivat.
|
Testauksen jälkeen suutinkärkien kiinnitysholkit avattiin ja vanhat kärjet heitettiin neuloineen metallinkeräykseen.
|
Uudet suurinkärjet hankittiin Akaan dieselistä. Alkuperäiset nelireikäiset kärjet korvattiin nyt viisireikäisillä.
|
Uudet kärjet asetettiin paikalleen ja kiinitysholkki kiristettiin 80 nm momenttiin.
|
Avautumispaineen säätöä varten avattiin suutinrungon päästä mutteri.
|
Säätö tehtiin kuusiokoloavaimeilla. Kiristysmutteri kiristettiin jokaisen säätökorjauksen jälkeen.
|
Avautumispaineet säädettiin uusille suutinkärjille 220 bariin.
|
Avautumispaineiden jälkeen varmistettiin vielä suihkujen muoto ja nyt näytti jo huomattavasti paremmalta.
|
Ennen suuttimien asentamista päätettiin säätää venttiilivälykset.
|
Venttiilikopan irrottamisen jälkeen säätämiseen oli hyvin tilaa. Moottorin pyörittämiseen ei löytynyt sopivaa paikkaa, eikä alkuperäinen tuulettajan hihnakaan pitänyt vaikka suuttimet olivat vielä irti. Moottoria pyöritettiin lopulta starttia napsuttelemalla.
|
Imuventtiilien välykseksi säädettiin 0,4 mm ja pakoventtiilin 0,45 mm. Säätö oli helppo tehdä 7/16" hylsyllä, sillä säädössä ei ole erillistä lukitusmutteria.
|
Suuttimien kovettuneet korkki(pöly)tiivisteet (varaosanumero 81806277) ja kupariset suutintiivisteet (varaosanumero 81806142) uusittiin.
|
Säädettyyn suuttimeen asennettiin uudet tiivisteet ja suutinholkin pinta voideltiin vaseliinilla kiinni juuttumisen estämiseksi.
|
Venttiilikoppaan hankittiin uusi tiiviste.
|
Venttiilikoppa asenettiin paikalleen.
|
Ja sen jälkeen suuttimet työnnettiin koloihinsa ja polttoaineputket kiinnitettiin paikoilleen.
|
Alkuperäinen tuulettimen hihna uusittiin myös tässä vaiheessa. Hihnan kyljestä puuttui jo muutama pala. Hihnan vaihtamisen jälkeen polttoainejärjestelmä ilmattiin löysäämällä polttoaineputkia suuttimilta ja starttia pyörittämällä niin kauan että polttoainetta tuli jokaisen suutinputken liitoksesta. Putkien kiristämisen jälkeen moottori käynnistyi. Savutusta vajaalla kuormituksella ei tämän jälkeen enää esiintynyt.
|