Main
Juubi
Auto
Tractor
Farming
Bike
RC
Hi-Fi
PC
Wood


e-mail: Sähköposti

Clayson 1520 pääakselin ja vetolevyn vaihto

2012 puinnit tökkäsivät puoli tuntia aloittamisen jälkeen. Päivä oli koko syksyn paras puintipäivä, sillä koko loppusyksy oli puintia ajatellen lähinnä surkuhupaisa. Moottorin kierrokset pysyivät maksimissa, mutta puimurin kaikki toiminnot alkoivat yht´äkkiä hiljenemään. Pienen hetken kuluttua puimakoneisto oli pysähtynyt eikä hydrauliikkakaan toiminut. Onneksi ripeäotteinen puimurikuski oli ehtinyt nostaa pöytää ja peruuttaa muutaman metrin ennen kun pyörivät massat pysähtyivät. Puimuri oli siis "helppo" hinata työkalujen ääreen.


Remontin aloittaminen

Clayson hinattiin pellolta etuperin pihatielle ja loppumatka pihaan takaperin. Vikakohteeseen pääsy vaati moottorin suojapeltien ja pakoputken irrotuksen.

Moottorin suojapellit poistettuina

Peltien poistamisen jälkeen kohde oli paremmin käsillä. Seuraavaksi poistettiin kaikki hihnat moottorin hihnapyörältä.

Hihnapyörien irrotus

Akselin mutteri avattiin pulttipyssyllä ja hihnapyörät vedettiin irti ulosvetäjällä.

Moottorin tuen irrotus

Vauhtipyöräkotelon irrotusta varten piti moottorin tukirauta irrottaa, joten koko moottoria oli kallistettava. Kallistusvaraa oli hyvin vähän, sillä tuulettajan siivet olivat lähellä jäähdyttäjän säleikköä. Tässä vaiheessa poistettiin myös hydrauliöljysäiliö pumppuineen.

Moottorin nosto

Helpoimmaksi nostovälineeksi valikoitui etukuormaaja, säkkinostin ja nostoliina. Moottorin tuki irrotettiin ja moottori laskettiin öljypohjastaan lankkujan päälle. Vauhtipyöräkotelo voitiin tämän jälkeen irrottaa ja nostaa alas samalla apuvälineellä.

Vauhtipyöräkotelo sisäpuolelta

Pääakselin tukilaakeria oli ainakin rasvattu riittävästi.

Pääakseli ja vetolevy

Irrotusvaiheessa akselia koputeltiin niin että se jäi paikalleen vetolevyyn. Koska pääakseli oli vielä yhtenäinen ja vetolevy kiinni vauhtipyörässä niin vika täytyi olla niiden välisessä boorituksessa.

Vetolevyn irrotus

Vetolevy irrotettiin vauhtipyörästä, jotta ongelmatapaukset saatiin ns pöydälle.

Vialliset osat

Sieltähän niitä löytyi - irtohampaita. Varaosana kyseisiä osia ei enää saanut, joten oli kyseltävä purkuosien perään. Onneksi Purkupörssi Oy:ltä löytyi uutta osaa jälkituotannon muodossa.

Vanhat ja uudet osat rinnakkain

Tässä uudet ja vanhat osat rinnakkain (uudet oikealla). Uusi vetolevy ja pääkseli maksoivat yhteensä 600 euroa.

Vetolevyjen napakappaleiden vertailu

Uuden vetolevyn napakappale oli alkuperäistä pidempi, joten (valmistusaineista riippuen) niiden pitäisi kestää alkuperäisiä osia kauemmin.

Vauhtipyörä puhdistettuna

Vauhtipyörä putsattiin ja tämän jälkeen päästiin kokoamisvaiheeseen.

Vetolevy asennettuna

Tässä uusi vetolevy asennettuna.

Vauhtipyöräkotelo alkuperäisessä kunnossa

Vauhtipyöräkotelo oli aika rujon näköisessä kunnossa, joten se päätettiin siistiä. Samalla irrotettiin vanha laakeri ja stefa.

Vauhtipyöräkotelon pohjamaalaus

Pinta hiottiin puhtaaksi, putsattiin tinnerillä ja pohjamaalattiin.

Vauhtipyöräkotelon pintamaaalaus

Pintamaalaus suoritettiin yksi komponenttisella NH varaosamaalilla.

Vauhtipyöräkotelon sisäpuoli

Myös sisäpuoli siivottiin isoimmista moskista.

Uudet ja vanhat laakerit ja tiivisteet

Tässä uudet ja vanhat osat päällekkäin (uudet yllä). Osat haettiin laakeriliikkeestä. Laakeria (6312) ei löytynyt kuin peltisuojilla, joten ne oli väänneltävä pois tieltä. Tiiviste (57 x 100 x 10 mm) oli kiinni supisterenkaassa.

Laakerin asennus

Uusi laakeri painettiin pohjaan ja päälle painettiin stefa supisterenkaineen. Lopuksi napsautettiin lukkorengas uralleen

Vauhtipyöräkotelo asennusvalmiina

Tässä paketti on asennusvalmiina.

Uuden pääakselin asennus

Booritukset voideltiin korkeapainevaseliinilla ja uusi pääakseli koputeltiin pohjaan asti.

Vauhtipyöräkotelon asennus

Kotelo pultattiin paikalleen. Suurin osa pulteista jätettiin vielä löysälle koska moottorin tukirauta tulee samojen pulttien alle. Samalla uusittiin myös moottorin tukikumit (uudet ja vanhat kuvassa).

Hihnapyörien asennus

Moottori laskettiin paikalleen ja hihnapyöräpaketti kiristettiin pääakselille.

Variaattorin lautaspari

Moottorijumpan yhteydessä tarkastettiin myös variaattorin kunto. Variaattorin ulomman puolen laakeroinnissa tuntui olevan hienoista välystä, joten laakerointi päätettiin uusia.

Laakerien ja akselin irrotus

Laakerien edestä irrotettiin rengassokat ja akseli painettiin laakereineen läpi laakeripesistä.

Vanhat lukkorenkaat, laakerit ja akseli

Tässä vanhat laakerit, rengassokat ja akseli. Väljyys, alle 0,5 mm, löytyi laakeripesästä, joten uusi laakeri oli liimattava paikalleen.

Vanhat sekä uudet rengassokat ja laakerit

Laakerit (muovisuojatut 6206, varaosanumero 210043) ja rengassokat uusittiin.

Tarkoitukseen sopiva laakeriliima

Ulomman laakerin liimaukseen hankittiin tarkoitukseen sopiva Loctite 660 kuluneiden osien laakeriliima (maksimi välys 0,5 mm).

Laakerien asennus

Ensin painettiin sisempi laakeri läpi ulomman laakeripesästä ja laakeriliima levitettiin pesän reunoille ennen ulomman laakerin pohjaan painamista.

Variaattori asennusvalmiina

Lukkorenkaan asennuksen jälkeen liima sai kovettua rauhassa - muutoin variaattori oli asennusvalmis.

Alkuperäinen hihna

Remontin yhteydessä uusittiin kaikki moottorilta lähtevät hihnat. Kaikki hihnat olivat olleet jo pitkän aikaa ns tehotarkkailussa, mutta loppullista niittiä niille ei tuntunut tulevan millään. Nyt nämä halkeilleen rinkulat saivat väistyä uusien tieltä.

Uusia hihnoja

Tässä ensimmäinen erä uusia hihnoja ihmettelemässä tulevaa kotiaan.

Back to previous page