Perävaunun korjaus aloitettiin irronneen pyörän laakeroinnista.
|
Akselissa oli vielä sisemmän laakerin sisäkooli (punainen nuoli) paikallaan.
|
Kooliin leikattiin vingulla viilto ja ulosvetäjällä tehtiin reilu veto.
|
Koolin päälle kopattiin napakasti kerran lekalla ja loput sai irrottaa käsipelillä.
|
Akselin ruosteet poistettiin Annitrolilla (fosforihappo). Akselia lämmitettiin ensin ulko-olosuhteista johtuen (lämpötila nollan pinnassa) ja tämän jälkeen pinta siveltiin Annitrolilla muutamia kertoja. Akseli oli noin puolen tunnin liottelun jälkeen kuvan mukaisessa kunnossa. Huuhtelu suoritettiin lämpimällä vedellä.
|
Akselin alapinta oli saanut kipua (punainen ympyrä), joten isommat raatteet siivottiin lamelli laikalla tasaisiksi. Laakeria vasten jäävät pinnat olivat onneksi ehjät.
|
Napaan oli jäänyt pala sisemmän laakerin ulkokoolia. Pala lähti irti käsivoimin.
|
Ulomman laakerin ulkokooli (sininen nuoli) oli vielä ehjänä paikallaan. Sisemmän laakerin palanen (punainen nuoli) näkyy vielä tässä kuvassa.
|
Ulomman laakerin ulkokooli painettiin pois prässillä.
|
Putsauksen jälkeen oli selvää että napaa ei voinut enää sellaisenaan käyttää. Laakeripesän pinta (punainen nuoli) oli niin pahasti vioittunut, että laakeri jäisi luultavasti väärään asentoon ja sovitus väljäksi. Myös pölytiivisteen tiivistyspinta (sininen nuoli) oli pilalla. Vaihtoehdoiksi jäi uuden navan hankkiminen tai alkuperäisen täytehitsaus ja sorvaus.
|
Uudet kartiorullalaakerit näyttivät tältä. Sisempi (isompi) laakeri on FAG 32215A ja ulompi (pienempi) 32212A.
|
Laakerin hajoamisen seurauksena oli hävinneet myös laakerien tukilevyt (vasemmanpuoleiset) ja pölysuoja (oikealla).
|
Napa käytettiin sorvaamossa korjautettavana. Jarrulevyn kiinnitysrumpu piti irrottaa navasta, jotta korjaus saatiin tehtyä.
|
Sisemmän laakerin laakeripesä sorvattiin isommaksi ja pesä holkitettiin (sininen nuoli). Sorvaamo painoi samalla mallikappaleena olleen ulkokoolin paikalleen (punainen nuoli).
|
Ulompi laaleripesä oli ehjä (sininen nuoli), joten vain rasvakupin kiinnitysosuus holkitettiin (punainen nuoli).
|
Laakerin suojapelti pudotettiin syvennykseensä ennen ulomman laakerin ulkokoolin asennusta.
|
Ulomman laakerin ulkokooli painettiin paikalleen. Napa oli tässä vaiheessa noin +20 asteinen ja kooli ulkoilman lämpöinen (noin -20 astetta).
|
Akseliin työnnettiin laakerin suojalevy pohjalle, sisempää laakeria lämmitettiin ja se painettiin kylmään akseliin paikalleen.
|
Laakeriasennuksen jälkeen laakeri voideltiin vaseliinilla ja napa asennettiin paikalleen.
|
Ulomman laakerin ulkokooliin levitettiin vaseliini (ei vielä kuvassa voideltuna).
|
Lämmitetty laakeri työnnettiin paikalleen kylmään akseliin.
|
Laakerin jälkeen laitettiin prikka ja mutteri paikalleen. Laakerien tiukkuus arvioitiin mutteria kiristämällä ja napaa pyörittämällä. Renkaan asennuksen jälkeen vaunulla päästiin ajamaan ensimmäinen testikuorma.
|
Remontti tulee jatkumaan räkäpaikkojen poistamisella ja ulkoasun siistimisellä.
|