Main
Juubi
Auto
Tractor
Farming
Bike
RC
Hi-Fi
PC
Wood


e-mail: Sähköposti

Valtra 915 -87

Traktori oli karusta ulkonäöstään huolimatta käytössä koko toukotyöseseongin ajan. Toukotyökiireiden jälkeen oli aikaa keskittyä ulkoasun siistimiseen.


Palanut ylempi sivupelti

Ylemmät kylkipellit olivat palaneet takaosistaan. Palaneet osuudet olivat vedelleet, mutta prässin ja vasaran kanssa niistä sai tekemällä hyvät. Teipin alta löytyi vielä ns. koskematonta maalipintaa. Pellin kanssa vierailtiin maalikaupassa ja näin saatiin alkuperäinen sävy uutta maalia varten.


Akun suojapellit hiekkapuhallettuna

Akun molemmilla puolella olleet pellit olivat myös kärsineet palossa. Vasempaan peltiin porattiin päävirtakytkimelle reikä ja pellit hiekkapuhallettiin molemmilta puolilta.


Akun suojapellit maalattuina

Palat maalattiin valkoisella 1K tartuntapohjamaalilla ja pintamaalattiin kahdella kerroksella raskaankaluston 2K akryylimaalilla.


Ylempi sivupelti maalattuna

Myös ylemmät suojapellit hiekkapuhallettiin ja maalattiin saman kaavan mukaisesti.


Akun vasemman suojapellin asennus

Akun vasen suojapelti asennettiin paikalleen. Päävirtakytkimen reikä ei ollut vaihtanut paikkaa maalauksen aikana, joten pelti sopi paikalleen.


Ylemmän sivupellin asennus

Ylempien sivupeltien takakiinnikkeet eivät sopineet hytissä kiinni olleisiin vastakappaleisiin. Tutkimusten jälkeen selvisi että kutoskoneellisissa on erillinen lisäpalikka, jolla vastakappale siirretään oikeaan kohtaan. Purkuhytti oli siis nähtävästi peräisin neloskoneellisesta traktorista.


Yleiskuva ennen alemman sivupellin maalausta

Tässä kuva ennen etummaisen alasuojapellin maalausta. Alkuperäinen maalipinta oli jo hieman kärsinyt. Myös nämä pellit hiekkapuhallettiin molemmin puolin, sillä pelleissä oli ruostepisteitä kauttaaltaan.


Alasuojapellit maalattuina

Alemmat suojapellit saivat saman maalauskäsittelyn kuin muutkin.


Keulan pellit maalattuna

Koko keulan suojapeltikierros oli nyt saatettu samaan sävyyn.


Pikkuosat maalattuna

Myös kattopuhaltimen suodatinritilikkö sekä peltien kahvat takakappaleineen hiekkapuhallettiin ja maalattiin. Yläpeltien takakiinnikkeiden siirtokappaleet (mustat L-muotoiset kappaleet) saatiin palaneesta hytistä.


Yleiskuva vasemmalta

Tässä kone vasemmalta sivulta keulapeltien maalaamisen jälkeen.


Yleiskuva oikealta

Oikea puoli oli hieman siistimmän näköinen vähäisemmän värikirjon ansiosta (vanteita lukuunottamatta).


Palanut ovi

Keulapeltien jälkeen otettiin käsittelyyn ovet. Kokonaan palanut oikea ovi päätettiin kunnostaa varalle. Oveen tehdyn alaikkunan paikalle leikattiin 2 mm levystä paikkapala ja hepattiin paikalleen.


Paikka hitsattuna

Paikka hitsattiin kiinni ja saumat hiottiin tasaisiksi.


Vetelyjen poistoa

Ovi oli käynyt sen verran lämpöisenä että pintapelti oli vedellyt huomattavasti. Pintaa avattiin kahden rälläkkäristin verran ja kiristettiin hitsaamalla takaisin kiinni.


Vasen ovi hiekkapuhallettuna

Molemmat ovet hiekkapuhallettiin molemmilta puolilta maalausta varten.


Vasen ovi valmiina maalaukseen

Tässä vasemman oven "alaikkuna" paikkauksen, hionnan ja hiekkapuhalluksen jälkeen. Ovi oli pölyjenpoiston jälkeen valmiina maalaukseen.


Vasen ovi maalattuna

Ovet maalattiin Valtran runkomustan sävyllä. Maalausteline kaatui (kyllä - maalarin myötävaikutuksesta) Vasemman oven maalauksessa ja ovi putosi julkisivu edellä märkänä maahan (hiekkaan). Julkisivu, saranat sekä karmien reunat hiottiin seuraavana päivänä tasaisiksi ja maalaus suoritettiin uudelleen paremmalla menestyksellä.


Takalasin uusi ja vanha sarana

Takalasin vanhat saranat oli aiemmin ehostettu palaneesta hytistä. Saranaa ei kuitenkaan voinut ehjänä purkaa, joten täyttä toimintatakuuta ei voinut omalle työlle antaa. Vajaan puolen vuoden ahkeran käytön jälkeen toinen sarana sitten katkesi. Yllätykseksi uusia saranoita sai vielä varaosana (vasemmalla, varaosanumero 30039300) - toisen suoraan hyllystä ja toisen tilaamalla. Uusissa saranoissa oli myös vanhoista puuttuneet rasvanipat.


Tästä seuraavaan osioon 915 remontissa:

Vanteiden maalaus
Back to previous page